Petos

Mitä minä menin tekemään?
Kuinka voin loukata näin ihmistä jota rakastan?

Olihan hän kaunis, todella kaunis. Pitkät vaaleat rastat kurottivat alaselkään, otsatukka kehysti enkelimäisiä kasvoja. Tunnistin hänet aina, suurestakin joukosta. Ja ne harmaat silmät jotka nauroivat aina niin sydämmellisesti, tuikkivat otsatukan alta kuin meillä olisi yhteisiä ihania salaisuuksia joille me nauraisimme kun muut eivät olisi kuulemassa tarinoitamme. Vaalea samettinen iho ja pyöreät posket joilla oli aina häivähdys punaista hehkua.

Ihastuin häneen jo ensikerran kun hän sattumalta tuli kotiini. Se oli viatonta silloin, enkä ollut tavannut vielä sinua. Sinä tulit ensi kerran kotiini vasta muutama kuukausi myöhemmin. Emme tunteneet toisiamme, mutta hän päätti heti että olisimme ystäviä. Ja niin me olimmekin. Vaikka emme nähneet toisiamme kuin harvoin, ohimennen jalkakäytävällä tai sattumalta samassa baarissa, sattumalta samalla tanssilattialla, sattumalta saman kappaleen aikana.

Mutta kuinka voin kertoa tästä sinulle? Et kestäisi sitä. Olet aina ollut rikkonainen. Yritin korjata sinua pala kerrallaan, mutta taakka oli minulle liian suuri. Nyt rikkoisin sinut vielä pienempiin palasiin. Et sietäisi minua enää silmissäsi. En uskalla tulla kotiin, näkisit sen heti kasvoiltani. Osaat lukea kasvojani niin hyvin, en ole koskaan osannut huijata sinua. En voi tulla kotiin nyt.

Et ollut koskaan pitänyt hänestä. Et pidä kenestäkään jonka voit kuvitella uhaksi itsellesi. Vihaan itseäni, vihaan että olit oikeassa. Tämän yhden kerran et ollutkaan neuroottinen ja vainoharhainen, vaan olit oikeassa. Ja siitä hyvästä voisit sivaltaa minua pahimmilla sanoillasi kaksitoista kuukautta, ja olisin ansainnut joka sanan. En voi kertoa mitä tapahtui, et antaisi sitä koskaan anteeksi, enkä minä kestä ajatusta elämästä ilman sinua.

Minua oksettaa. Kuka minä oikein olen, kuka minusta on tullut? Olen tehnyt kaikkeni vuoksesi, kestänyt kaiken epävakauden jonka olet meille tuonut. Onko tämä tapani kostaa? Ei, ei, ei, se oli vain tyhmyyttä, täyttä ymmärtämystä vailla tehty teko johon en koskaan uskonut edes pystyväni. Oliko se sen arvoista? Ei, ei ollut.

Kaipasin kai hetken vapautta. Yksi ilta jolloin saisin tehdä niinkuin itse halusin. En totellutkaan sinua pelkästä pelosta että näyttäisit taas epävakautesi voiman. Hän hymyili minulle kauniisti, puhui kauniita sanoja jotka saivat minut punastumaan. Hänen kanssaan jokainen kerta kun olimme tavaneet, oli kuin vuosi jonka olisimme tunteneet. Uskottelin itselleni että osaisin käyttäytyä. Otin illan vapaaksi sinusta, nautin alkukesän yöstä, kunnes ymmärsin tuhonneeni kaiken minulle tärkeän. Yksi ilta jonka vietän itselleni, yksi yö ja pilaan kaiken mitä olen vaivalla rakentanut sinun kanssasi. Rikon sinut, rikon itseni, rikon kotimme, rikon meidät.

Hän pyysi luokseen ja minä lähdin. Hän katsoi minua syvälle silmiin ja minä katsoin häntä. Istuimme vastakkain tyhjän asunnon lattialla. Laitoin käteni hellästi hänen reidelleen, ja hän antoi katsellaan minulle luvan. Silloin en ajatellut sinua. En ajatellut sinua ennenkuin makasimme molemmat alasti kylmällä lattialla, hän oli nukahtanut ja minä olin tyhjä ja likainen.

Sinulta oli tullut kolme tekstiviestiä.
En voi tulla vielä kotiin. Minun täytyy ruoskia itseäni, pestä itseni puhtaaksi tästä petoksesta.
En voi koskaan kertoa sinulle mitä tein.