Minä kirjoittajana

Lukeminen ja kirjoittaminen ovat aina kulkeneet jaksoittain, kuten monet muutkin asiat elämässäni. Kun kirja, johon olet uppoutunut monena iltana ja elänyt sen hahmojen rinnalla, yhtäkkiä loppuu viimeiseen pisteeseen, tulee haikeus ja tyhjyys. Kun yrittää kirjoittaa ajatuksiaan lauseiksi, mutta ne eivät koskaan onnistu vastaamaan alkuperäistä, tulee turhautuminen ja luovuttaminen. Kun aikaa on kulunut riittävästi ja haikeus ja pettymys ovat unohtuneet, on aika yrittää uudelleen. Kirjat ja ajatukset vaihtuvat, mielenkiinnot muuttuvat, elämäntilanteet vaihtuvat, mutta sykli jatkuu vuodesta toiseen, toistaa itseään.

Kirjahyllyssäni on kirjoja jotka odottavat lukemista. Eilen illalla tartuin yhteen niistä, se oli Punainen erokirja, kirjoittanut Pirkko Saisio. Teksti on proosaa. Siksi se kai onkin joutunut odottamaan vuoroaan kun muut kirjat ympärillä ovat tulleet luetuiksi. Ajattelin: proosa on vaikeaa, se on hidasta ja omituista, en jaksa keskittyä sellaiseen, luen sen joskus myöhemmin. Mutta eilen illalla avasin sen kannen, enkä olisi halunnut enää sulkea. Jos minä olisin kirjailija, kirjoittaisin proosaa. Paradoksini on, että haluaisin uppoutua kirjaan, ahmia sen sanoja ja elää hetken sen maailmoissa, 70-luvun kellareissa, 80-luvun boheemipiireissä ja 90-luvun uudistuksien aikaa. Mutta mitä enemmän vietän kirjan maailmoissa aikaani, sitä nopeammin tulee se viimeinen piste ja joudun sulkemaan takakannen.

Kirjoittaminen on aina ollut minulle luontaisempaa kuin puhuminen. Kirjoittaessa ei ole aikarajaa. Kirjoitusta voi korjailla, poistaa kohtia ja lisätä väliin uusia. Kirjoituksen voi lukea monta kertaa ja varmistaa, että teksti ilmaisee juuri sen mitä sillä haluaa ilmaista. Kukaan ei voi keskeyttää, esittää kysymyksiä ja väitteitä, kyseenalaistaa, kun yrität kertoa ajatuksistasi. Ei tarvitse pelätä, että sekoat sanoissasi, unohdat mainita jotain tärkeää, punastut ja äänesi pettää. Kun kirjoittaa, ei tarvitse katsoa toista silmiin, tulkita kasvojen pieniä eleitä. Ei tarvitse kohdata toista ihmistä kasvoista kasvoihin.

Joskus olen toivonut että sanoja ei olisi olemassa. Joskus toivon että voisin kommunikoida puhumatta. Joskus pelkäsin että olin mennyt mykäksi.

Haluaisin oppia ilmaisemaan itseäni. Hallita sanoja ja ilmauksia, oppia luomaan niistä lauseita, lauseista kappaleita ja kappaleista kokonaisuuksia. Jos opin ensin kirjoittamaan, voin myöhemmin oppia myös puhumaan.