Syksy

Taas yksi päivä joka ei tunnu miltään. Hautaudun sohvan kulmaan nuhruinen peitto sylissä, ikuinen väsymys silmissä ja mielessä. Helmikuussa päivät ovat jo pidentyneet mutta silti tuntuu että pimeitä tunteja on enemmän kuin valoisia.

Se oli elokuuta, kun kesä vielä empi lähtöään syksyn tieltä. Tuuli oli lämmin mutta nurmikko tuntui kostealta ja kylmältä. Istuin kumarassa matalalla kivellä, vasen käsi polvieni ympärillä, ja nypin yksitellen ruohonkorsia jalkojeni juurelta. Hämärä oli tullut huomaamattani. En kuullut pehmeitä askeliasi nurmikolla kun lähestyit kumaraa hahmoani. Kenkiesi punaiset kärjet ilmestyivät varjoni päälle ja nostin katseeni. Kysyit reittiä Kekkosentielle, mutta minä näin vain kasvoillesi valahtaneet kiharat ja niiden välistä pilkottavat ujot, vihreät silmäsi jotka tarkastelivat kasvojani. Huulesi kaartuivat pieneen hymyyn ja hehkuville poskillesi ilmestyivät hymykuopat.

En pääse ylös sohvalta. Koko ruumiini on turta enkä löydä energiaa edes raajojeni liikuttamiseen. Televisio on auki, sieltä tulee Grayn Anatomia. Se oli lempi sarjasi televisiossa, ja taas löytyy ajatus joka vie minut mennessään viime syksyyn.

Tulit luokseni teelle, etkä poistunut luotani seitsemään viikkoon. Päivät nukuimme, silittelimme toistemme hiuksia ja niskaa, makoilimme parvekkeen betonisella lattialla vanhan räsymaton päällä, katselimme pilviä ja puiden latvoja, etsimme merkkejä kesän vaihtumisesta syksyksi. Illat ja yöt kerroimme toisillemme tarinoita, jotkut tosia, jotkut keksittyjä. Kerroit minulle lapsuudestasi. Kerroit että isäsi oli atk-ohjelmoija ja asui nykyään kai Hämeenlinnassa. Et ollut nähnyt häntä vuosiin, mutta toissa jouluna olit saanut kortin jonka postileimassa luki Hämeenlinna. Hänellä oli uusi perhe ja uusi elämä johon sinä et uskonut mahtuvasi. Kun olit kuusi vuotias, isäsi oli lähtenyt työmatkalle eikä koskaan enää palannut. Äitisi vei sinut retkelle Kokemäenjoelle, missä olit heitellyt kiviä veteen ja rakentanut pienen kaarnaveneen. Äitisi oli ollut hiljaa koko retken ajan ja pyyhkinyt salaa kyynelnoroja kasvoiltaan. Minäkin kerroin sinulle lapsuudestani, mutta ne tarinat olivat kaikki keksittyjä. En halunnut sinun tietävän, en halunnut sinun murehtivan.

Nyt mietin olisitko jäänyt luokseni jos olisin näyttänyt oikean minäni. Mietin olisitko yhä vierelläni vai olisitko lähtenyt jo aiemmin. Vietän paljon aikaa miettien mennyttä. Elän uudelleen päiviä kanssasi. Se on raskasta ja irtaannuttaa minua yhä kauemmas nykyhetkestä, mutta samalla se on ainoa keino tuntea jotakin. Hetken tuntuu että olen jälleen kokonainen, olen ehjä niin kauan kun voin palata luoksesi.

Tunsin itseni tärkeäksi kun sain huolehtia sinusta. Harjasin hiuksiasi kun istuit pelkkä t-paita päälläsi parvekkeella, vaikka syksy tuoksui jo kylmässä tuulessa. Harjasin usein hiuksiasi. Sain katsella niskaasi ja selkääsi, silittää päätäsi ja korviesi taustoja, painautua selkääsi vasten ja hengittää hiustesi tuoksua. Sinä lauloit hennolla äänelläsi Anna Puun kappaletta Linnuton puu, ja minusta tuntui kuin olisit voinut särkyä käsiini millä hetkellä hyvänsä. Silmäni kostuivat, mutta kuivasin ne nopeasti hihaani selkäsi takana. Käännyit ja hymyilit minulle. Pyysit minua letittämään tukkasi ja jatkoit hyräilyä. Ja minä letitin. Varovaisesti, tärisevin sormin, letitin hiuksiasi ja toivoin ettei syksy sittenkään saapuisi.

Herään sohvalta enkä heti ymmärrä missä olen. Huoneessa on jo pimeää. Hereilläolo tuntuu raskaalta. Suljen silmäni ja nukahdan pian uudestaan.

Tulin suihkusta pyyhkeeseen kääriytyneenä. Sinä istuit lattialla ja pyörittelit mietteliäänä appelsiinia käsissäsi. Näytit totiselta ja se pelotti minua. Kuorit appelsiinia hitaasti pala kerrallaan. Pinosit kuorenkappaleet eteesi lattialle kuin suorittaisit tärkeää rituaalia. Olit muuttunut. Silmäsi olivat surulliset eikä poskillasi enää näkynyt hymykuoppia. Mietin olinko minä saanut aikaan muutoksen jonka sinussa näin. Sinä et halunnut puhua siitä, et kertonut enää tarinoitakaan.

Syyskuu oli vaihtunut lokakuuksi ja ilma oli yhä kylmempi, illat yhä pimeämpiä. Et nukkunut vieressäni, tossut olivat kadonneet parvekkeen ovelta. Keittiön pöydältä löysin kirjeen, olit kirjoittanut sen sähkölaskun taakse. Olit lähtenyt luotani.